Jumalanpalvelus, hrvatski ja kaikenmaailman testejä

Olimme Elinan kanssa sopineet menevämme kirkolle puoli neljäksi. Hänen huoneeseensa on mielenkiintoista mennä, koska joka kerta kun olemme siellä olleet, olemme istuneet sohvalla hänen työpöytäänsä vastapäätä ja hän on istunut joko viereisellä tuolilla tai työpöytänsä takana ja siitä on tullut sellainen tunnelma kuin olisimme joko puhuttelussa tai virallisessa haastattelussa. Mutta ei se niin ole, sillä Elina on kauhean mukava ja sydämellinen ihminen. :) Hän huolehtii toisista ihanasti ja vaikka olisi kipeä niin siltikin yrittää parhaansa (ja jos Elina luet tätä niin ihan totta joka sana mitä muutamana päivänä olemme sinua oppineet tuntemaan). Kävimme viideltä alkaneen jumalanpalveluksen liturgian läpi ja sitten vain odottelimme. Minna pääsi Diegon kanssa kanttoriksi ja mie sain vaihtaa virsitaululle laulujen numerot.

Jumis meni mukavasti vaikka emme ymmärtäneetkään kuin muutaman sanan sieltä täältä. Jotkin laulut tosin kuulostivat tutuilta, kuten "Laulakaa Herralle". :) Yrittäessämme laulaa muiden mukana oli täysi työ että osasi sanoa laulujen sanat ja kun vilkaisin Minnaa ja Diegoa pari kertaa niin Diegon ilme oli huvittunut. :D Jumiksen lopussa saimme tervehtiä seurakuntaa ja sanoa muutaman asian itsestämme Elinan kääntäessä hrvatskiksi. Sain pienet sympatia-aplodit kun yritin parhaani mukaan sanoa muutaman osaamani lauseen:

Ja sam Mirkka. (Minä olen Mirkka.)

Nuorisopäivän taidetta

Ja sam dvaestri. (Olen 23.)

Dolazim iz Finske. (Tulen Suomesta.)

Ja ne pričaš hrvatski. (En puhu hrvatskia.)

Jumiksen jälkeen oli luonnollisestikin kirkkokahvit, joiden aikana juttelimme yhdelle meille uudelle naiselle. Pikkuhiljaa rohkeus kasvaa jutella paikallisille. :) Varsinkin jos lähellä on joku joka pystyy tarvittaessa tulkkaamaan. Keskustelemassa olivat meidän lisäksemme mukana myös Suomen vierailijat, Diego ja Elina. Kaikkien lähtiessä Elina pyysi meiltä apua tiskaamisessa. Tottakai, sitähän varten harjoittelijat ovat! :D Ei vais, mielellämme autoimme.

Anne ja Eva :)

Tämä on hyvää kakkua!

Tiskaamisen jälkeen päädyimme istumaan ulko-ovemme eteen Eva-kissan ja Goran-pojan kanssa. Pähkinänkuoressa: puuttuva yhteinen kieli ja sen tuomat mielenkiintoiset haasteet, Kroatia-Suomi-Kroatia -sanakirja, Euroviisujen selittämistä, naurua, sanakirjan pläräämistä, ainakin puoli tuntia kestänyt yritys ymmärtää selitystä siitä missä täällä on hevosia ja että niiden omistaja asuu lähellä (keskustelu sisälsi sanat talo, house, horse, pomo, hevonen, Sandra - mitä näistä muka saa? :D Niin ja sanakirja tietysti ahkerassa käytössä)... Naurua riitti mutta lopulta piti soittaa Elinalta apua, onneksi hän vastasi! Puhelun myötä saimme myös sovittua että Goran lähtee meidän kanssa katsomaan huomenna hevosia. :) Hän on oikeasti kauhean avulias ja reipas ja auttaa kirkollakin vaikka missä. Ja hän on iloinen kun voi auttaa!

Hurja hiirikissamme!

Aika pikkuinen etana, eikö?

Iltapala ja -dataus sisälsi hassujen testien tekemistä, väsynyttä huumoria ja musiikkia. Niin ja Minna löysi Elinan ja Thiagon pihasta saatujen rypäleiden joukosta pienen kotilon. Siitä vasta riemu irtosi kun huomasimme että sisällä liikkui jokin. Kotilo tuli ulos kuorestaan ja kiipeili kädelläni tietyn aikaa kunnes vein sen pihalle. Samalla reissulla törmäsin Evaan, joka hurjana hiirikissana oli tuonut meille toisen lahjan... Pitihän tyttöä kehua. Aikamoinen kissa... Nyt ovat vuorossa yöunet jotta huomenna pääsee katsomaan hevosia, jee!

Piimää!!

Tämä on siis se "viidakko"

Atshiuh ja niisk! Ensin Minna ja mie perässä... Anne on meistä ehkä tervein tällä hetkellä. Mut ei tää miunkaan niiskutus onneks oo sen pahempi vaikka saakin fiiliksen vähän hassuksi. Sängyssä puoleenpäivään ja sitten Diego laittaa viestiä: "Here is your sunny day :D" Ja todellakin, tänään on ehkä tähän mennessä lämpimin päivä. Päätimme sen kunniaksi lähteä käymään kaupassa.

Diego opasti meille alkuviikosta oikoreitin kaupalle, mutta olemme nyt pari kertaa menneet erehdyksessä korkean märän nurmikon ja ojan poikki. Ulkona pyykkejä kuivumaan laittanut nainen katseli kummissaan menoamme ja kun huikkasin hänelle "Dobar dan" eli hyvää päivää, tervehti hän hymyillen takaisin ja näytti mistä meidän olisi kannattanut kulkea. No, virheistä oppii. :D

Kaupassa muistin Diegon maininneen tietynlaisen jogurtin olevan hyvää piimän korviketta alkuperäisen puuttuessa ja nyt mie löysin sitä! Njam! <3 Nyt on maha ja mieli tyytyväinen ja pullo melkein tyhjä. ^^

Ja tässä todellinen oikoreitti...

Suklaakeksejä, "piimää" ja nenäliinoja!

Sekalaisen järjestäytynyttä tekstiä nuorisopäivästä ja nuortenillasta

Mua väsyttää ja ei väsytä ja haluais vaa katella eläinvideota mutta sitten kans kirjoittaa blogia. Äää... :p Päivä täynnä kaikkee ja samoin aivot täynnä informaatiota ja ajatuksia ja kokemuksia ja ihmisiä ja... niin.

Mie tajusin tänään illalla, että me ollaan Kroatiassa. Nyt te aattelette että oh really Sherlock (BBC:n britti-Sherlock on muuten ihana sarja! <3)?? Mut hei mie selitän kyllä ajatukseni myöhemmin. Nyt ensin aamuun.

Ensinnäkin, miun kännykkä on ruvennu oudoksi. Se on nyt kahtena yönä tehnyt sen, että vaikka siinä on akkua jäljellä, se on ollut aamulla aivan täysin tyhjä ja tyssis. Tämän ansiosta se ei herättänyt miuta yhdeksältä vaan heräsin noin kymmentä vaille kymmenen, siis kymmentä minuuttia ennen kuin piti olla valmiina kirkolla auttamassa nuorisopäivän valmisteluissa. No, onneksi nopeat lähdöt eivät ole ongelma. Ylös, vaatteet päälle, hampaiden pesu ja pari banaania naamaan ja kirkolle (joka on niinkin kaukana kuin tuossa parinkymmenen metrin päässä). Siellä autoimme laittamaan keksiä ja mehua päivän vieraille.

Ihmisiä alkoi valumaan paikalle jo puoli yhdentoista jälkeen. Mutta kysymys oli, että mennäkö puhumaan nuorille vai ei? Tietysti se olisi hyvä, mutta puhuvatkohan he englantia? Oprosti, pričaš li engleski (=Anteeksi, puhutko sinä englantia)? Oli suloista katsella kuinka näilläkin nuorilla oli samanlaisia piirteitä kuin nuorilla Suomessa. Kännykät kädessä (joillakin) ja kun joku puhui heille niin kohteliasta hiljaisuutta ja mahdollisia hymyjä. Mutta oli myös eroa. :) Yhdelle tytölle uskalsin puhua ("Bok! Ja sam Mirkka." "*tyttö kertoo nimensä*" "Pričaš li engleski?" "Umm, no..." "Oh, okay." :>) ennen kuin aloitettiin kirkkosalissa laululla, alkusanoilla ja esittäytymisellä jossa uskalsin jopa sanoa pari lausetta kroatiaksi: minä olen Mirkka, tulen Suomesta, en puhu hrvatskia ja olen kaksi ja kolme vuotta (en tiennyt mikä on 23 hrvatskiksi ja Neno vitsailikin sormilla näyttämästäni iästä että ahaa, olet siis viisi). Loput jutut sanoimme englanniksi ja Elina käänsi. Tämän jälkeen jatkoimme tutustumisleikeillä ja opetuksella aiheesta kistittyjen yhteys. Vaikka eräs nainen käänsikin meille opetusta englanniksi, olin kuitenkin sen verran kaukana hänestä etten kuullut kuin pätkiä käännöksestä. Kirjoittelin raamatunkohtia ja kroatialaisia sanoja ylös joita tunnistin tekstistä ja osasin päätellä mitä ne tarkoittavat. Neno istui vieressä vaihtamassa dioja ja vilkaisi välillä että mitä mie oikein kirjoittelin. Opetuksen jälkeen mentiin pienempiin ryhmiin joissa keskusteltiin aiheesta muutamien kysymysten avulla. Elina laittoi meidät kolme kahden tytön kanssa jotta pääsisimme puhumaan englantia.
Kysymykset:
1. Mikä on peruspiirre uskolle (Jeesus, duh :p)?
2. Millainen on peruskristitty?
3. Mitä tarkoittaa olla yhtä Pyhän Hengen vaikutuksesta?
4. Kuinka voimme Timoteuksen tavoin osoittaa rakkautta muille ihmisille?
Tyttöjen kanssa oli oikein kiva jutella kunnes Elina tuli näyttämään että aika on loppu. :D

Sitten lähdettiinkin syömään Hotelli Kutinaan. Salaattia, ranskiksia, paikallista lihaa ja jännää oranssipunaista kasvismössöä. Tämän jälkeen palatessamme kirkolle oli heti kahvin ja herkullisten leivosten aika. Sitten tuttu M18-ryhmä tuli vetämään meille pari laulua. Oli todella mukava nähdä tuttuja kasvoja. :) Seuraavaksi vuorossa olivat työskentelypajat, joissa maalattiin kankaille aiheesta "kristittyjen yhteys" ja tehtiin kirjanmerkkejä. Tässä kohtaa oli myös meidän vuoromme vetää miettimämme leikit kun nuoret valmistuivat pajoista. Nenon käännösavustuksella vedimme nuorille ja lapsille kaksi leikkiä:

1. Sormitutustumisleikki: Aluksi kaikilla oli 10 sormea ylhäällä ja jokaisen sanoessa vuorotellen jonkin faktan itsestään laskettiin yksi sormi alas jos kyseinen fakta ei sopinut sinuun. Kun kaikki sormet olivat poissa, tippui itsekin pois. Tätä nuoret halusivat leikkiä toisenkin kierroksen ja vastaan tuli ihan mielenkiintoisia faktoja. :)
2. James, norsu ja leivänpaahdin: Yksi keskellä, muut piirissä. Keskellä oleva pyörii ja osoittaa jotakuta sanomalla jonkin kolmesta vaihtoehdosta, jonka mukaan osoitettavan ja hänen molemmilla puolillaan olevien täytyy tehdä tiettyä juttua muodostaen mainitun jutun. Esim. norsun kohdalla osoitettava tekee kärsän ja hänen molemmilla puolilla olevat tekevät hänelle korvat.


Leikkien jälkeen siirryttiin vielä sisälle toisen opetuksen, loppurukouksen ja välipalan (pizzan) ajaksi. Sitten porukalla siivottiin päivän jäljet, kiitettiin ja me saimme lautasellisen pizzaa kotiin. Päivä päättyi kuuden maissa ja meni jotenkin hurjan nopeasti. o.O

Emme kuitenkaan kauaa ehtineet olla paikallamme sillä lähdimme Annen kanssa kävelemään M18-studiolle nuorteniltaan Minnan jäädessä lepäämään. Illassa Elinan mies Thiago puhui Joonan tarinasta, jossa Jumala antoi Joonalle tehtävän mennä kertomaan Niiniven kaupungin asukkaille että elleivät he tee parannusta pahoista teoistaan niin kaupunki tuhoutuu. Joona ei aluksi halunnut lähteä matkalle, mutta Jumala lopulta ohjasi hänet oikealle tielle ja kaupunki pelastui. "Opetuksen" pointti oli se, että joskus me ihmiset teemme asioita sen kummemmin miettimättä (esimerkiksi: me syömme kun on nälkä, huudamme kun suututtaa ja nukumme kun väsyttää), mutta joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä, miksi toimimme niinkuin toimimme. Toisinaan tekemisiimme saattavat vaikuttaa toisten mielipiteet, kuten se että ajattelemme toisen olevan arvokkaampi tai että ajattelee vanhempien rakastavan sisarusta enemmän kuin itseä. Nämä ovat valheita, jotka vaikuttavat ajatuksiimme ja jopa tekoihimme ja tapaamme elää. Minua tämä kosketti, koska on tosiaan asioita, joita ei vaan yksinkertaisesti tule mietittyä.

Olit sie millainen tahansa, Jumala rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet ja sie oot järjettömän tärkeä ja arvokas!

Sitten laulettiin muutama laulu brasilialaisella energialla! :) Loppuun mahtui myös rauhallisempikin kappale. Tämän jälkeen toinen Suomen vierailijoista, itsekin Kroatiassa harkassa joskus ollut, piti opetuksen siitä kuinka ihmiset vertailevat toistensa pahoja tekoja mutta kuinka Jumala näkee kaikki samalta viivalta. Sitten laulu tai pari ja M18-ryhmäläiset lauloivat erään laulun niin, että ei voinut tajuta kuinka kaunista kuunneltavaa se oli! Illan päätteeksi oli hengailua ja pientä iltapalaa. Päädyimme Annen kanssa juttelemaan muutaman naisen kanssa muun muassa harjoittelustamme, Jumalan teoista elämässä ja eri kulttuurien eroavaisuuksista. Tässä mie tajusin että olemme Kroatiassa. Miettikää nyt: me matkustimme maanantaina Kroatiaan ja paria ihmistä lukuunottamatta vietimme aikaa brasilialaisten kanssa pari päivää. He eivät kuitenkaan ole kroatialaisia, vaan eläviä/energisiä brasilialaisia. Olemme tulleet tänne kohtaamaan kroatialaisia ja tietysti kaikkia muita ihmisiä, mutta he ovat kuitenkin paikallisia, joita tulemme paljon tapaamaan eri seurakuntien ja kaikenlaisen toiminnan kautta. Jutteluporukkamme kroatialainen nainen kertoi, kuinka kroatialaiset voivat olla ujoja ja vaikka he haluaisivat mennä juttelemaan jonkun kanssa, he ajattelevat etteivät he halua häiritä toista. Kuulostaa niin tutulta! Siksi onkin ihanaa, että on erilaisia ihmisiä, koska kun tällaiselle ihmiselle menee juttelemaan, hänestä tuntuu mukavalta kun joku haluaa jutella hänen kanssaan ja tämän myötä hänkin voi rohkaistua puhumaan (vrt. brasilialaiset & kroatialaiset, vaikkei tietenkään tässäkään voi yleistää liikaa). Voi että mie oon kiitollinen että oomme saaneet tutustua näihin ihmisiin tämän viikon aikana. :)

Kotiin kävellessämme juttelimme Annen kanssa illasta ja parista muustakin asiasta. Tämä harjoittelu on jo nyt saanut niin monenlaisia ajatuksia ja tunteita pintaan, että saas nyt nähdä millaiset kolme kuukautta tästä tulevat! Välillä sitä ajattelee että tää on niin pitkä aika, mutta taas toisaalta että täähän loppuu ihan liian pian! Äh, pitäisi mennä päivä kerrallaan...

Lopuksi muutama eläinvideo joita oli ihana katsella ennen kuin lähdin jälleen kerran kiusaamaan teitä näin jäätävän pitkällä tekstillä. Mut tää on oikeesti hyvä hetki jäsennellä itsellekin päivän tapahtumia ja mikä tärkeitä, auttaa myöhemmin muistamaan että mitä kaikkea ollaan tehty, koettu ja ajateltu.

Kissat ja koirat tapaa uusia vauvoja ekaa kertaa
Kissat ja koirat suojelee lapsia
Miten koirat regoivat taikuuteen?
Kuinka koirat reagoivat ihmisen haukkumiseen?

Rentoa meininkiä ja... lapsia :)

Aamupalan jälkeen seurasi rentoa oleilua ulkosalla. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin, päätin siis mennä ulos istuskelemaan ja lueskelemaan. Anne seurasi pian perästä mutta Minna jäi sisälle lepäämään kun raukka on kipeänä. :( Saa muistaa rukouksissa että hän paranisi pian ja voisimme kaikki pysyä terveinä!

Tässä vaan istutaan ja makoillaan auringossa

Terve :3

Pian kuuluikin tuttu miu'unta ja Eva-kissa viipotti luoksemme. Tuli kaiketi katselemaan että mikä on meininki. Diakin säännöissä käsketään/suositellaan ulkomailla vältettävän eläinkontaktia, mutta ei sellainen onnistu hei... Evaa on kiva silitellä ja välillä se jää maahan pötköttämään ja siistimään itseään joka puolelta, ihan kuten hienon neidin kuuluukin.

(Saanen muuten sanoa että tässä menee ikä, terveys ja hermot kun yrittää saada kuvia liitettyä blogiin. Mutta kyllä, ne kissakuvat on pakko saada tähän mukaan!)

Aurinko lämmittää mukavasti :)

Veeeeeenytys!

Pesuhetki!

Eva on hieno kissa :)

Eva hyppäsi ikkunalaudallekin ja siinä katteltiin että millainen tuo toinen oikein on. Sain Annen kameraa lainaan ja nopeasti sinne tuli muutama kissakuva. Mie oon aina ollu sitä mieltä, että eläimet ovat Jumalan lahja ihmiselle. Itselläkin, kun stressi iskee tai on muuten huono fiilis, ei tarvitse muuta kuin kaivaa eläinvideoita esille tai vain katsella ulos tai jotakin eläintä kun mieli lepää. Samoin nytkin Evan kanssa. :) Eläimissä on sekin kaunista ettei niiden kanssa voi esittää muuta kuin on. Kerran keväällä ollessani erään ystäväni luona istuimme keittiön lattialla ja heillä oleva pieni valkoinen koira lohdutti pelkällä olemassaolollaan ja sillä että se tuli omatoimisesti ja vapaaehtoisesti syliin ja jäi siihen makaamaan ja siliteltäväksi. Kyllä, eläimet ovat ihania. :)

Käpälä puhtaaksi!

Kellon lähestyessä kuutta myö valmistauduimme Annen kanssa lastenkerhoa varten. Minna päätti jäädä lepäämään, mutta hän pääsi siltikin osalliseksi toiminnantäyteisestä tunnistamme. Kerhon äänet kuuluivat nimittäin oikein selvästi alas asti makuuhuoneeseemme. ;)

Ennen kuin astuimme ulos ovesta piti meidän hetki pohtia eteisessä että mitä sanoisimme ja miten meidän tulisi olla. Muutaman kroatialaisen sanan ja lauseen kertausta ja ovi rohkeasti auki! Kerhossa oli tällä kertaa kolme hirmuisen suloista lasta; 5-, 3-, ja 2-vuotiaat. Yhdellä lapsella oli oikein hienot vilkkuvaloin terästetyt saappaat jotka vilkkuivat aina kun niillä kopautti maahan. Pallottelimme lasten kanssa hetken ulkona, minkä jälkeen siirryimme sisätiloihin ja kerhon ohjaaja luki lapsille tarinan Jeesuksesta joka tyynnytti myrskyn. Tämän jälkeen lasten kanssa laulettiin myrskylaulu ja siirryttiin leikkimään keittiön vieressä olevaan leikkinurkkaukseen. Vuorossa oli eläinten tunnistusta. Lelulaatikosta etsittiin eläin vuorollaan ja lapsilta kysyttiin että mikä eläin oli kyseessä. Kun yritin sanoa yhtä pandapehmolelua pandaksi niin miuta korjattiin ettei se ollut panda vaan Mr. Beanin nalle (koska lapsi jonka kädessä se oli tykkää kuulemma Mr. Beanista paljon). :D Monia eläimiä käytiin läpi, mutta mieleen jäivät vain hevonen ja kana... Seuraavaksi juomatauko ja sellainen peli jossa neljä pelaajaa pompauttaa kalan suusta pallon yrittäen tähdätä sen keskellä olevaan koriin. Sitten kerhon ohjaaja leikki lasten kanssa erilaisia eläimiä ja jonkinlaista ninjamaista liikkumisleikkiä. Tämän jälkeen olikin jo loppurukouksen aika. Lasten pukiessa vanhempiensa avulla lapset selittivät jotain joka kerhon ohjaajan käännettävänä ymmärrettiin niin että me olimme kuulemma Power Rangereita. :D Ensi kerralla onkin meidän vuoromme keksiä jotain tarinahetken paikalle joten en yhtään pidä pahana Power Rangereiden apua!

Täytyy sanoa että jälleen kerran tuli todistettua lasten elämäniloisuus ja tapa opettaa elämästä tavalla jota aikuiset eivät enää osaa. Eikä tälläkään kertaa haitannut puuttuva kielitaito sillä juuri ne muutamat sanat jotka osasi entuudestaan (hyvä, kyllä, ei, kiitos, ole hyvä, Bravo, hei, da da...) kerhon aikana opittujen uusien sanojen (Mikä tämä on, hevonen, kana, ...) lisäksi riittivät aivan hyvin. :) Yhdenkin lapsen kanssa harjoiteltiin ojentamista ja kiittämistä. Oli mahtavaa nähdä myös kerhon ohjaajan työskentelyä ja heittäytymistä leikkeihin lasten kanssa. Fakta oli, ettei lasten keskittyminen riittänyt viittä minuuttia kauemmin yhteen asiaan, mutta sujuvasti ja ymmärtäväisesti ohjaaja keksi aina seuraavaa tekemistä pikku viikareille. :)

Iltapalalla (täysjyväpastaa ja kalapuikkoja) oli kauhean mukavaa kun pääsimme kokeilemaan skypettämistä tunnin verran vanhempien kanssa. Esittelin heille keittiötä, matkatoverini ja myös kaikkea ruokaa jota meillä täällä on koska sekin heitä kiinnosti. Kerroin menneistä päivistä ja vaihdoimme muutenkin kuulumisia. Kun vielä pääsee juttelemaan muidenkin läheisten kanssa niin ei tule koti-ikävä liian suureksi. :) Mutta nyt on taas hyvä jatkaa ja huomenna saapuukin odotettu nuorisopäivä täällä kirkolla. Siitä lisää ensi postauksessa!

Ps. Tuli blogia kirjoitellessa pitkästä aikaa kuunneltua myös Vesa-Matti Loirin Naurava kulkuri. :D

Kohtaamisia

Tänä aamuna nukuttiin vähän pidempään (puoli yhteentoista), mutta koska on vapaapäivä niin ei se haittaa. Aamupalalla juttelimme Annen kanssa suomalaisvierailijoiden kanssa ja näimme uudestaan Annan, hänet joka toi meille ruokaa ekana iltana. Hänellä oli mukanaan tyttö, jonka kanssa tervehdimme ja kerroimme nimemme. Anna toi jotain kankaita illan lastenkerhoa varten mutta meni pieni hetki ennenkuin ymmärsimme kankaiden tarkoituksen käsiliikkeiden ja satunnaisten sanojen kautta. Onnistunut kommunikaatiotilanne, jee! :) Illalla ajattelimme Annen kanssa tulla katsastamaan keittiössä pidettävää lastenkerhoa, eipä meillä tällä hetkellä muutakaan ole.

Dobro = Hyvä/Hyvää
Kakosi? = Mitä kuuluu?
Da da = Kyllä kyllä
Ne = Ei

Aurinkoa, puhelinliittymiä ja haahuilua

Meillä alkaa vähitellen löytymään omanlainen elämänrytmi täällä Kroatiassa. Minna on meidän aamuvirkku ja mie ja Anne noustaan sängystä vähän jälkeenpäin. Hän oli ollut tänäkin aamuna jo hetken aamupalalla kun itse vasta pääsin ylös. Hän kertoi että Neno oli mennyt ohi ja kysynyt että nukkuvatko muut vielä. Nenon työhuone on myös yläkerrassa ja siksi näemme häntä silloin tällöin keittiössä ollessamme. Hän on kuittaillut meille jo pari kertaa meidän aamutoimista ja -aikatauluista. :D Elina tosin lohdutti meitä eilen sanomalla että on luonnollista kun meitä väsyttää. Olimme sitä ehtineet jo ihmetelläkin. Uusi kulttuuri, vieras kieli ja pari muuta seikkaa vaikuttavat varmasti. Pikkuhiljaa väsymyksestä alkaa kuitenkin pääsemään yli.

Aamupalalla vielä ollessamme Neno tuli sanomaan, että kun meille sopii, voimme lähteä ostamaan puhelinliittymiä. Kävelimme keskustaan puhelinliikkeeseen ja saimme Minnan kanssa liittymät. Annella kävi vähän huonommin koska kokeilu-SIM-kortti jäi jumiin hänen puhelimeensa ja myyjän yrittäessä ottaa sitä pois se hajosi niin, ettei se enää tunnistanut Annen omaa SIM-korttia. Hänellä oli onneksi toinen puhelin mukana ja siihen saatiin liittymä toimimaan toisella kerralla kun kävimme Elinan tapaamisen jälkeen selvittämässä asiaa. Odotellessa vuoroamme keskustelimme Nenon kanssa muun muassa musiikista, Justin Bieberistä, Oasiksesta sun muista bändeistä ja matikan tarpeellisuudesta. Kävimme hänen kanssaan myös teetättämässä meille omat avainniput, koska tähän mennessä olemme kulkeneet yksillä avaimilla. Niiden ansiosta voimme kulkea vähän vapaammin. Oli mahtavaa kun Neno pystyi auttamaan meitä niin paljon ja selitti kuinka liittymä toimii. Meistä on muutenkin pidetty täällä todella hyvää huolta ettei voi muuta kuin kiittää taivaan Isää tästä kaikesta. :)

Kahdeltatoista menimme tapaamaan Elinaa kirkolle. Neno tuli myös sinne ja pidimme pienen tutustumiskierroksen. Saimme kertoa jotain itsestämme, miksi opiskelemme sitä mitä opiskelemme ja miksi olemme Kroatiassa tällä hetkellä. Oman vuoroni aikana kertoessani kuinka miusta tuntuu, että olemme jo alkuviikon aikana saaneet niin paljon, tuntui kuin harjoittelun tähänastiset jännitykset lähtivät kyyneleiden mukana vierimään ulos. Piti rauhoitella itseään pienen hetken, mutta siinä hetkessä tajusin, kuinka paljon tätä harjoittelua onkaan miettinyt ja osaltaan myös jännittänyt.

Tutustumiskierroksen jälkeen kävimme Elinan kanssa läpi harjoittelun alkua ja mitä kaikkea meitä odottaa: leiri merenrannassa, kerhojen vetämistä, raamiksia, tutustumista eri seurakuntiin ja vain osallistumista tämän seurakunnan eri juttuihin. Elina myös rohkaisi meitä matkustamaan naapurimaihin jos vain haluamme, ovathan ne kuitenkin täällä paljon lähempänä kuin Suomessa ja sen avulla voimme saada harjoittelusta vielä enemmän irti. Esimerkiksi Venetsiaan on vain 4,5 h ajamista ilman taukoja. Olen jo jonkin aikaa haaveillut siellä käymisestä ja olisi upeaa jos voisimme sielläkin käydä!

Tapaamisen jälkeen vietimme päivää kotona ja vähän omissa oloissammekin. Auringonlaskun aikaan ajattelimme kuitenkin Annen kanssa lähteä kävelemään pitkin Kutinan katuja. Philip (poika johon tutustuimme edellisenä iltana) sanoi tätä pieneksi paikaksi, mutta ei tämä ehkä nyt ihan niin pieni ole (15 000 asukasta). Helppo täällä on suunnistaa ja kaunista täällä on. Tapasimme iltalenkin aikana pienen shar pei-koiran (tai luulen sen olleen senrotuinen) ja saimme vähän parempaa käsitystä kotikaupungistamme. Keskustelimme lenkin aikana muun muassa harjoittelustamme ja siitä, kuinka tämä toivottavasti auttaa meitä ymmärtämään ihmisiä, jotka tulevat esimerkiksi Suomeen turvapaikanhakijoina tai maahanmuuttajina. Ei ole helppoa mennä maahan, jonka kieltä ei osaa ja jonka tavat eivät ole tuttuja.

Illan päätteeksi lueskelin luokkatovereiden blogeja omista harjoitteluistaan ja juttelin vielä Suomen vierailijoiden kanssa kaikenlaista ennen kuin menin itsekin nukkumaan. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi ja päästiin taas askel eteenpäin. Isäni sanoin: kyllä tämä tästä. :)

Ps. Vaikka blogiteksteistä tuntuu tulevan nyt ainakin aluksi kauhean pitkiä, niin ei näihin saa ahdettua kaikkia tuntemuksia, ajatuksia ja tekemisiä joita täällä tulee vastaan. Yrittää voi ja lisää saa kysyä jos uskaltaa!

Auringonlaskua :)

Eva-kissa!

Kaunis kirkko

Kaunista ja rauhallista

Emme olleet ihan varmoja että oliko tämä päiväkodin tai vastaavan seinää, mutta hieno kuva joka tapauksessa.

Pikku shar pei

Main Square at night

Kroatialaisia kylttejä

Kissa, tanssi ja kiitollisuus

Tän siitä saa kun ei joka päivä jotain kirjoita. Kun istuu alas koneen ääreen niin ei sitä enää muista edellisen päivän jutuista muuta kuin otsikon mainitsemat asiat. Mutta niissä onkin kyllä riittävästi. :)

Eilisen päivän (17.9.) hienoimpia asioita olivat kirkon kissamaskotin Evan näkeminen, lounas uusien ystäviemme Diegon ja Guton kanssa, oleilu Main Squarella ja M18-studiolla käyminen. Näimme myös harjoittelunohjaajamme Elinan viimeinkin! Ensimmäinen asia, jonka hän meille sanoi, oli että hän halaa meitä sitten parin viikon päästä kun paranee koska hän oli valitettavasti viikon sisällä tullut kipeäksi. Oli hyvä että hän varoitti, koska miut tuntevat varmaan arvaavat että olisin muuten mennyt häntä halaamaan koska oli mukava nähdä lopultakin.

Ei yksi, vaan kaksi leipää!

Välikommentti: tätä blogia kirjoittaessa mieli on ällistynyt kaikesta siitä, mitä ollaan muutaman päivän aikana jo koettu ja nähty.

Käytiin tosiaan lounaalla Diegon ja Guton kanssa heidän suosikkipaikassaan. En edes tiedä paikan nimeä, mutta hyvää tonnikalaleipää sieltä sai! Ja mielenkiintoisinta siinä on se, että kokki teki miulle vahingossa ensin väärän leivän ennen kuin sain oikeanlaisen. Yksikin leipä riitti, mutta kaksi oikeasti isoa leipää, ja vielä parilla eurolla! Täällä on muutenkin ruoka-annokset ja hinnat vähän eri luokassa kuin Suomessa.

Lounaan jälkeen pojat jatkoivat omia ja me omia reittejämme. Menimme hakemaan jäätelöt jäätelöbaarista (3 jäätelöä, 15 kunaa = n. 2€!) ja jäimme hetkeksi juttelemaan ja katselemaan Kutinan elämää. Yhdessä näyteikkunassa luki "Nakit -50%". Suomalaisestahan se näyttää kauhean hassulta. :D

Jäätelöiden jälkeen menimme Main squarelle suunnittelemaan lauantain nuorisopäivään Elinan pyytämää puolen tunnin ohjelmaa. Päätimme vetää muutaman leikin koska niissä ei haittaa vaikka ei ole samaa kieltä. Nuoret tosin taitavat osata täällä aika hyvin englantia, joten meillä ei ole hätää. Varsinkaan kun Elina tai Neno (kirkon työntekijä, radiomies) on meitä tulkkaamassa.

Olimme sopineet Diegon kanssa, että tapaamme hänet ennen viittä kirjaston luona, jonne hän tuli tyttöystävänsä kanssa ja josta jatkoimme yhdessä M18-studiolle. Muun muassa Diego, Guto ja muut brasilialaiset pitävät siellä tanssitunteja ja laulutuntiakin saimme kuunnella ulkopuolelta. Meille esiteltiin studiota ja tervehdimme tuttuja kasvoja, minkä jälkeen saimme kutsun mennä katsomaan balettituntia. Oli ihanaa katsella ammatti-ihmisen opetusta ja oppilaiden harjoittelemista. Pelkästään jo kuunteleminen vaati työtä, saati sitten samalla liikkuminen. Baletin lisäksi tunneilla opetellaan muun muassa hiphoppia, breakdancea ja brasilialaista tanssia. Kesken tunnin Elina saapui miehensä kanssa paikalle ja vaihdoimme hänen kanssaan muutaman sanan harjoittelun alusta. Loppuajan studiolla juttelimme ihmisten kanssa ja saimme nähdä osan M18-ryhmän tanssiesitystä. Se oli uskomatonta! Sanattomana katselimme tanssijoiden liikkumista ja antautumista tanssimiselle. Heitä katsellessaan kyynel silmäkulmassa kiitollisuus valtasi mielen ja hymy levisi kasvoille. Jumala on todellakin ihmeellinen antaessaan ihmiselle sellaisia taitoja. Ensimmäinen viikko Kroatiassa ja nyt jo saamme tavata mahtavia ihmisiä ja päästä näkemään jotain tällaista! Meille myös sanottiin että olemme tervetulleita tanssitunneille jos meitä vain kiinnostaa. Saa nähdä, kyllähän sitä vähän voisi kiinnostaakin... :) Edes kokeilumielessä. Studion jälkeen kävimme vielä syömässä Elinan miehen, Philipin ja parin Suomesta Kutinassa käymään tulleen vierailijan kanssa. Kanasalaatista oli pakko ottaa puolet kotiin, oli sen verran iso annos!

Kotiin päästyämme meitä odotti iloinen yllätys ovimatolla. Eva-kissa oli tuonut meille tervetuliaislahjan, jonka viimeinen sijoituspaikka oli viereinen pusikko. Uskomme, että siellä se ilahduttaa vieläkin enemmän kuin oven edustalla. Ja kyllä, tästäkin piti ottaa kuvia.

Minna kuvaamassa ja mie kuvaamassa kuvaajaa.

Anne urheana hoitaa lahjan muualle.

Kyllä meilläkin!

Afrikassa harjoittelussa olevilla ystävillä oli selfie kirahvin kanssa (oikeesti mahtavaa!), mutta tässä onkin selfie kroatialaisen kissan kanssa! :D Sen lisäksi täällä on näkynyt lintuja ja pari koiraa, joista toinen poseerasi niin komeasti että! Tosin Minna otti siitä vain kuvia niin miulla ei ole todistusaineistoa...

Ps. Tänään näemme viimein ohjaajamme joka oli matkalla pari päivää! :)

"Onneksi on kesävaatteet mukana"

Aamukoomaa

Tänään on ollut vaihteleva päivä. Aamulla heräilin pitkin aamua mutta tapani mukaan yritin nukkua mahdollisimman pitkään. Joskus ei vaan voi nousta ennen kuin on pakko. Mutta kun katsoin kännykän kelloa niin yllätyin paljon, koska se näytti vasta 8:13! Minna tosin muistutti jälleen tunnin aikaerosta ja totesin että kyllä elimistö siis teki ihan oikein herätessään sillä Suomessa kello oli tunnin myöhempi. Mut oli silti sellain fiilis että pitääkö nyt jo nousta, mitä ihmettä sitä tekisi? Koomattiin sängyssä Minnan ja Annen (harkkatovereitteni) kanssa jonkin aikaa kunnes aateltiin mennä aamupalalle yläkertaan. Meillä on täällä siis sellainen systeemi että pitää mennä majoitusrakennuksen ulko-ovesta pihalle ja viereisestä ulko-ovesta sisälle jotta pääsee yläkertaan missä meidän keittiö on. Ja koko ajan pitää avata ja sulkea ovia avaimilla. :D Tää rakennus on aika uusi, jotain vajaa 10 vuotta vanha. Kuitenkin tuossa majoitusosassa on vähän suomalainen mökki-fiilis. :) Nukumme yhdessä huoneessa jossa on kolme sänkyä ja pari kaappia, mutta ainakin parina päivänä se tila on riittänyt ihan hyvin.

Yllättävä vieras ja kirkkoon tutustumista

A slug! Etana!

Aamupalalla olimme sosiaalisuuden perikuvia, eli jokainen datasi oman koneensa kanssa ja söi aamupalaa hiljakseen aamukoomassa. Yhtäkkiä meitä tervehdittiin ja eräs mies tuli sisälle ja teki sinunkaupat kanssamme. Hän alkoi puhumaan että me olimme kaiketi ne suomalaiset tytöt joista oli puhuttu ja selitti että hän voi esitellä kirkkoa ja paikkoja jos haluamme ennen kuin hän menee töihin. Oli pakko kysyä että "Um, excuse me, but I just have to ask: who are you..?" Sitten hän pahoitteli ettei ollut tajunnut sanoa sen tarkemmin itsestään koska oli luullut ohjaajamme kertoneen hänen tulevan moikkaamaan meitä. Hän työskentelee kirkolla ja on vastuussa radio-ohjelmista, joita täältä lähetetään SANSAn (Sanansaattajat-niminen kirkon lähetysjärjestö) kautta. Kuten muutkin tapaamamme ihmiset, hän vaikutti mukavalta. :) Hän näytti meille työhuoneensa ja soman semipienen studion, jossa radio-ohjelmat nauhoitetaan ja lähetetään. Mekin saatamme päästä radioon haastateltaviksi! Tämän jälkeen siirryimme kirkkoon, jonka kirkkosaliin mie ihastuin heti. Heillä on messu joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai, joten mekin pääsemme toivottavasti näkemään kolme messua. Ne kestävät kuulemma saarnasta riippuen 45-60 min. Mieleeni tuli eräät ystävät jotka ovat Afrikassa harjoittelussa ja heidän mahdolliset messukokemuksensa, sillä olen kuullut että siellä messut voivat kestää kolmekin tuntia.

"Onneksi on kesävaatteet mukana"

Esittelykierroksen jälkeen palasimme keittiönpöydän ääreen. Ihastelimme myös säätä, joka oli ollut aika sateinen koko aamun ja heräsimme muun muassa siihen että ulkona satoi kaatamalla. Minnan kommentti tilanteeseen: "Onneksi on kesävaatteet mukana". :D Mie olen ainoa meidän porukasta, jolla on saappaat mukana ja eilen kun aurinko vielä paistoi niin niitä ei aateltu tarvittavan, mutta tänään niistä taisi tulla yhteistä omaisuutta. Ainakin siihen asti jos/kun Minna ja Anne ostavat saappaat. Kuulimme vierailleelta mieheltä myös tulvista, joita kuulemma on noin viiden kilsan päässä Kutinasta, mutta meidät eilen hakenut mies (Diego) sanoi ettei Kutinassa (kaupungissa jossa olemme) ole ollut niiden kanssa ongelmia joten meidän (ja läheistemme) ei tarvitse olla huolissaan. :)

Kiertelyä, oleilua ja kahvittelua brasilialaisten kanssa

Päivemmällä saimme purettua tavarat ja lähdimme kävelemään keskustaa kohti samalla katsellen maisemia. Kävimme myös pankkiautomaatilla ja vaikka sen käyttö olikin yksinkertaista ja helppoa, katsoivat pari paikallista siltikin meidän häsellystä. :D Automaatista saa suoraan nostettua kunia (paikallista valuuttaa) eikä tarvitse ajatella sen enempää mitään vaihtoprosesseja.

Main square - Pääaukio

Jossain välissä alkoi sataa ja pakenimme kirjastoon. Se oli sellainen mukavan kokoinen ja kiva paikka. Saa nähdä käymmekö siellä harjoittelun aikana uudestaan. Kirjastosta jatkoimme main squarelle eli pääaukiolle, josta menimme kauppaan ostamaan lisää ruokaa ja tarvikkeita. Anne tilasi myös leivän tiskiltä käyttäen vain käsikieltä. Edistystä siis kommunikoinnissa tapahtuu. :)

Kotona söimme pizzat ja Minna haastoi miuta kokeilemaan pizzaa hunajan kanssa. Uskokaa tai älkää, se ei ollut niin kummallisen makuistakaan edes. :D

Pizzaa ja hunajaa :p

Tämän jälkeen luimme hetken ennen kuin otimme vahingossa kaikki ainakin tunnin päikkärit. Heräsimme puoli kahdeksalta jolloin alkoi olla jo hämärämpää. Odotimme puolta yhdeksää koska silloin Diego oli ehdottanut että menisimme hänen ja hänen brasilialaisten ystäviensä kanssa kahville. Pohdimme kroatialaista aikakäsitystä yhdistettynä brasilialaiseen, mutta pakko sanoa että yllätyimme miehen tarkkuudesta. Kello oli täsmälleen 20.30 kun hän laittoi viestiä että hän on kirkon portin edessä. Täällä ollaan täsmällisiä! Menimme siis erääseen kahvila-baariin missä brasilialaiset esittelivät itsensä ja istuimme juttelemaan heidän kanssaan. Juteltiin muun muassa asioista joista he pitävät Suomessa (ja sen myötä miulle tuli ikävä piimää...), mitä he tekevät ja sen sellaista. :) Otimme kaakaot ja jonkin ajan kuluttua Diego ehdotti että hän voi viedä meidät kotiin koska he olivat syöneet viimeksi lounaalla ja heillä oli ollut treenejä koko päivän. Kiitimme heitä seurasta, olihan se mahtavaa että he pitkän päivän jälkeen jaksoivat olla vielä meidän kanssamme. Diegogin on ihan mahtava kun hän on esitellyt meille paikkoja ja on niin ystävällinen. Toivottavasti näemme heitä uudestaan. Tai itse asiassa, ehkä jopa huomenna sillä menemme mahdollisesti lounaalle yhdessä ja tämän jälkeen heidän tanssistudiollensa katsomaan millainen paikka se on. :)

Kotiin tultuamme tulimme vielä syömään iltapalaa. Tai Minna söi ja datasimme samalla. Kysyin että mitä musiikkia laitetaan soimaan ja valinta oli kaikilla kolmella helppo: kls. <3 Juttelimme kyseisestä bändistä ja sen biiseistä datauksen yhteydessä. Lopulta menimme nukkumaan yksi kerrallaan. Huomenna sitten taas lisää.

Ps. Anteeksi että tuli näin pitkä postaus! Pisteet sulle jos jaksoit lukea loppuun asti. Tekstin pituus vaan ehkä kertoo että vaikka välillä jännittääkin vielä niin ehkä sitä alkaa pikkuhiljaa tottumaan täällä oloonkin. :)

kls - Tanssi (Ystävää lainaten tää biisi sopii jotenkin tosi hyvin elämäntilanteeseen tällä hetkellä muun muassa harjoittelun vuoksi.)
kls - Aurinko nousee (<3)